Kaiken keskellä kestäviä päätöksiä

Julkaistu

Sampokeskus on mukana TETS-energiatehokkuussopimuksessa. TETS tarkoittaa toimitilojen energiatehokkuussopimusta, jossa kiinteistöt sitoutuvat vähentämään energiankulutustaan suunnitelmallisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi lämmityksen, ilmanvaihdon, valaistuksen ja muun energiankäytön jatkuvaa seurantaa ja kehittämistä.

Kiinteistöllämme on myös BREEAM In-Use Very Good -tason sertifiointi. BREEAM on kansainvälinen ympäristöluokitus, jonka avulla arvioidaan kiinteistön vastuullisuutta ja ympäristövaikutuksia. Sertifioinnissa tarkastellaan muun muassa energiatehokkuutta, vedenkäyttöä, jätehuoltoa, liikkumisen ratkaisuja sekä käyttäjien hyvinvointia. Very Good -taso kertoo, että kiinteistön vastuullisuustyö on hyvällä ja todennetulla tasolla.

Sampokeskuksen katolla toimii lisäksi oma aurinkovoimala, joka tuottaa uusiutuvaa energiaa kiinteistön käyttöön. Aurinkovoimala on yksi konkreettinen tapa lisätä paikallista uusiutuvan energian tuotantoa myös täällä pohjoisessa.

Käyttämämme sähkö on alkuperämerkittyä uusiutuvaa tuulisähköä. Alkuperämerkintä tarkoittaa, että sähkön uusiutuva alkuperä on varmennettu. Vuodesta 2024 lähtien myös käyttämämme lämpöenergia on ollut alkuperätakuilla varmennettua uusiutuvaa energiaa. Tämä tarkoittaa, että myös lämmön tuotannon uusiutuva alkuperä on todennettu erikseen.

Vastuullisuus ei ole meille yksittäinen projekti, vaan jatkuva tapa kehittää Sampokeskusta. Haluamme tehdä kestäviä päätöksiä kaiken keskellä, yhdessä asiakkaidemme, vuokralaistemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Lue myös

Koko Rovaniemi lukee – Sampokeskuksessa luetaan yhdessä

Tervetuloa lukemaan yhdessä! Koko perheen lukuhetki Sampokeskuksessa tiistaina 8.9.2026 klo 17.00 alkaen. Tule kuuntelemaan, lukemaan ja viettämään yhteistä hetkeä kirjojen parissa – ja tuo halutessasi hyväkuntoinen kirja kiertoon.

Lue lisää

Uutta valoa ja ilmettä kauppakeskukseen!

Julkisivukatosten uudistus käynnistyy 7.9. Katokset saavat remontissa uudet pinnat ja kauniin, tunnelmallisen valaistuksen.

Lue lisää

Partioaitta avautuu Sampokeskukseen 21.8.

Partioaitan myymälä avautuu Sampokeskuksen ensimmäiseen kerrokseen elokuussa.

Lue lisää

Tervetuloa arki!

Sampokeskuksesta saat sujuvan startin töiden ja koulujen alkuun.

Lue lisää